Tämä kirjoitus on jatko-osa edelliselle julkaisulle, jossa jaoin viisi vinkkiä suunnistustaidon harjoitteluun. Nyt kerron perusasiat kompassin käytöstä. Kompassi on retkeilijän perusvaruste Kompassi on retkeilijän perustyökalu, jota jokaisen luonnossa liikkujan kannattaa opetella käyttämään. Kompasseja on erilaisia, mutta retkeilykäyttöön kätevin valinta on levykompassi. Levykompassilla suunnan ottaminen kartalta onnistuu hyvin ja kompassissa on myös muita hyviä ominaisuuksia retkeilyä […]
Kolme tärkeää taitoa haastaviin aikoihin
Olen yrittäjävuosinani oppinut yhtä sun toista. Kartuttanut osaamistani uusilla aloilla ja opetellut uusia teknisiä taitoja (viimeksi videoiden tekemistä). Eniten olen kuitenkin hyötynyt mielentaitojen harjoittamisesta. Juuri tässä hetkessä olen noista taidoista hyvin kiitollinen. Jaan tässä jutussa kolme mielestäni tärkeää taitoa, joiden opettelusta on ollut minulle paljon hyötyä ja iloa. Tietoisuustaidot Tietoisuustaidoilla tarkoitetaan mielen tuottamien ajatusten, tunteiden […]
Työssä jaksaminen helpottuu mielentaitoja kehittämällä
Työssä jaksaminen on mitä ajankohtaisin aihe nykyisessä työelämässä. Neljännes työntekijöistä kokee työstressiä, ja työuupumus on myös hyvin yleinen sairauspoissaolojen syy. Kesälomien jälkeen ei mene kauaa, kun työprojektit tempaisevat mukaansa ja tuntuu, kuin ei lomaa olisi ollutkaan. Mutta miksi stressaannumme töissä? Stressi johtuu yleensä tunteesta, että on kiire tehdä asioita ja aika ei riitä. Lääkärien mukaan […]
Luonnossa liikkuminen on supertrendikästä
Luonnossa liikkuminen lisääntyy, eikä ihme. Siinähän ollaan tämän hetken kuumimpien trendien huipulla ihan maailmanlaajuisesti. Jos et usko, niin lue tästä! Kokosin juttuun viisi syytä, miksi luontoon hakeutuminen on jatkuvasti suositumpaa. 1. Luonnossa oleminen on yksinkertaista Yksinkertaistaminen on päivän sana. Koteja, vaatekaapin sisältöjä ja omaa arkea halutaan yksinkertaistaa, koska ylimääräinen sälä aiheuttaa ahdistusta. Luonnosta nauttimiseen ei tarvita […]
Mihin sitä luontoa muka tarvitaan?
Kuuntelin eräänä iltana webinaaria yrittäjän jaksamiseen liittyen. Yhdessä puheenvuorossa aivotutkija Minna Huotilainen kuvaili nykyistä työelämää käyttäen termiä ”säheltämisen vuosikymmen”. Meillä on liikaa tehtäviä, keskittymisongelmia ja muistihäiriöitä, jatkuva stressi ja riittämättömyyden tunne. Tuntuu, ettemme hallitse ympäristöämme. Olemme jatkuvassa valmiustilassa, joka ei pääse purkautumaan. Vähitellen jännitys ja stressi muuttuu krooniseksi, ja seuraa uupumus. Mielenterveyden häiriöt ovatkin yleisin […]
Onko elämäsi jatkuvaa suorittamista? Hellitä vähän
Kaikilla elämänalueilla tuntuu nykyään korostuvan tavoitteet, päättäväisyys ja tahdonvoima. Jatkuvasti pitäisi kehittyä, onnistua ja saada asioita aikaan. Kirjakaupat ja nettipuodit ovat pullollaan kaikenlaisia elämän hallintaa ja tavoitteiden saavuttamista helpottavia kalentereita, käsikirjoja ja oppaita. Jos et onnistu, pulmana on vain se, ettet osaa hallita aikaasi, etkä halua tavoitteitasi riittävästi. Näinkö se on? Olisi suotavaa olla tehokkaampi […]
Sinun hyvinvointisi on sinun asiasi
Kuinka usein huomaat ajattelevasi, että ”mutta kun pitäisi…”? Pitäisi treenata kovempaa. Pitäisi syödä enemmän vihanneksia. Pitäisi antaa enemmän aikaa lapsille. Pitäisi tuijottaa vähemmän telkkaria ja lukea enemmän fiksumpia kirjoja. Kuka määrää, miten sinun pitää elää? Jos uskotaan lööppejä, meillä kaikilla pitäisi olla vähemmän vatsamakkaroita, aamiaislautasella vegaanista luomuchiapuuroa, yöpöydällä lukemisena viisikymmentä vinkkiä hygge-elämään. Miksi? Valitse hyvinvointi […]
Valitse asenteesi, vaikutat onnistumiseesi
Välillä tuntuu, että asiat elämässä eivät etene mihinkään. Tavoitteet eivät tule lähemmäs, asiat eivät tapahdu kuten haluaisit, elämä tuntuu merkityksettömältä ja tekemiset turhilta. Silloin, juuri silloin, kannattaa pysähtyä hetkeksi. Henkisesti voimme olla joko nosteessa ylöspäin tai liu’ussa alas. Yrittäjän elämä tuntuu ainakin olevan varsinaista vuoristorataa! Huonoina hetkinä unohtuu helposti, miten todella pienet asiat vaikuttavat onnistumisiimme, […]
Metsämielellä: myönteisen ajattelun voima
Metsämieli-harjoittelussa keskeisiä teemoja ovat positiivisen ajattelun vahvistaminen ja myönteisiin tunteisiin keskittyminen. Se ei tarkoita, että elämässä ei olisi harmeja tai huonoja päiviä – kaikillahan niitä on. Myönteistä ajattelua harjoittamalla voi kuitenkin saada haasteiden keskellekin toivoa ja uskoa omaan onnistumiseen. Vähitellen alkaa huomata, että huonoinakin hetkinä elämässä on paljon hyviä asioita. Alkaa huomata, että itse asiassa olen […]