Metsämieli-harjoittelussa keskeisiä teemoja ovat positiivisen ajattelun vahvistaminen ja myönteisiin tunteisiin keskittyminen. Se ei tarkoita, että elämässä ei olisi harmeja tai huonoja päiviä – kaikillahan niitä on. Myönteistä ajattelua harjoittamalla voi kuitenkin saada haasteiden keskellekin toivoa ja uskoa omaan onnistumiseen.
Vähitellen alkaa huomata, että huonoinakin hetkinä elämässä on paljon hyviä asioita. Alkaa huomata, että itse asiassa olen saanut tosi paljon asioita aikaiseksi, että minulla on voimavaroja viedä omaa elämääni mielekkääseen suuntaan. Haastavan elämäntilanteen keskelle tulee yhtäkkiä toivon kipinä. Tai löytyy se ohut, vielä haalea mutta hiljalleen kirkastuva punainen lanka, jota seurata.

Alkukesän Metsämieli-retkillä harjoitusten aiheina on ollut esimerkiksi omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja omien voimavarojen hyödyntäminen elämänmuutoksen läpiviemisessä. Osallistujat ovat saaneet välillä yllättäviäkin oivalluksia omiin elämänarvoihin ja itselle tärkeisiin asioihin liittyen. Joku ehkä huomasi, että raskas kevät töissä saattaakin johtua jatkuvista liian vähäisistä yöunista. Toista rantakivikko innosti hyppelemään ja kuulostelemaan oman kehon vointia ajatuksen kanssa.
Oikeiden kysymysten äärellä juttelu kaverille voi avata uusia ajatuspolkuja, ja oma elämä näyttäytyy itsellekin ihan toisella tavalla. Toisen ryhmäläisen heittämä myönteinen kommentti omiin ajatuksiin voi saada kyyneleet silmiin, kun yhtäkkiä ymmärtääkin, miten joku itseä ärsyttävä luonteenpiirre voikin joissakin tilanteissa olla ainutlaatuinen ja merkittävä voimavara. Ohjaajanakin, muita kuunnellessa, oivallan itsestäni joka kerta jotain uutta.

Toisinaan kohdalle osunut sateinen sääkään ei ole lannistanut osallistujia, vaan kokemukset ovat olleet positiivisia ja palaute ilahduttavaa. Tässä muutamia otteita palautteista:
”Retkellä oli miellyttävää ja rauhallista. Tuntui, että metsä itse toimi ohjaajana ja oli helppoa ja luonnollista olla läsnä.”
”Rauhoituin, rentouduin ja tulin hyvälle mielelle. Ideointisessiomme retken jälkeen oli paras ikinä, eli tuokio lisäsi kyllä tehokkuuttakin!”
”Tehtävät auttoivat havainnoimaan luonnon vaikutuksia omassa kehossa ja mielessä. Ilman ohjausta en olisi huomannut, mikä vaikutus luonnolla oli.”
Metsämieli-harjoitus: Myönteisyystankkaus
Tässä pieni harjoitus myönteisten tunteiden vahvistamiseksi.
- Istahda metsässä tai muussa rauhallisessa paikassa hetkeksi, ja mieti elämääsi viimeisen viikon ajalta.
- Missä olet kokenut myönteisiä tunteita kuten iloa, toiveikkuutta, kiitollisuutta, tyyneyttä, ispiraatiota tai rakkautta? Miti jokaisen tunteen kohdalla aika, paikka, tekeminen tai olotila, joka tulee ensimmäisenä mieleen.
- Mitä huomaat? Toistuuko jokin aika, paikka tai tekeminen positiivisten tunteiden yhteydessä?
- Millaista myönteisyystankkausta toivoisit enemmän elämääsi? Valitse 1-2 myönteisyystunnetta.
- Mieti, miten ja missä voit ladata näitä positiivisia tunteita tulevalla viikolla.
Lähde: Metsämieli. Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin (Sirpa Arvonen)
Metsämieli-innostus leviää
Kävin kertomassa Metsämielestä myös Ulos-Ut-Out! -tapahtumassa Turussa kesäkuun alussa. Pidin siellä lyhyen luennon Metsämieli-menetelmästä ja autoin toista ohjaajaa Niina Rossia Metsämieli-työpajan vetämisessä. Luennolla oli ilahduttavasti ihmisiä, ja työpajakin tuli täyteen ennätysajassa. Metsämieli-innostus leviää!
Meitä ohjaajiahan on jo ympäri Suomea, ja menetelmää käytetään monenlaisissa yhteyksissä. Kysyntä tuntuu kasvavan paitsi yritysryhmien ja matkailijoiden myös erityisryhmien kuten liikuntavammaisten viemiseksi luontoon. Hienoa, että luonnon hyvinvointivaikutuksista ollaan kiinnostuneita monella suunnalla.
