Tuntuuko olosi jatkuvasti stressaantuneelta, ärtyisältä ja kireältä? Oletko koskaan ajatellut, millaisessa ääniympäristössä elät? Melulle altistumisen on osoitettu olevan toiseksi pahin ympäristön aiheuttaman sairastumisen ja huonon terveyden lähde maailmanlaajuisesti. Paitsi kuulon ongelmia, melu aiheuttaa myös ärtyisyyttä, unihäiriöitä, sressiä, korkeaa verenpainetta ja muita sydän- ja verisuonitauteja. Miljoonia vuosia kuulimme ympäristössämme vain luonnon ääniä: linnun laulua, hyönteisten surinaa, […]
Mitä on yrittäjyys luontomatkailualalla?
Tuotteistaminen. Markkinointi. Viestintä. Laadun seuranta. Kansainvälisyys. Kestävä kehitys. Turvallisuus. Oma hyvinvointi ja jaksaminen. Suunnittele – toteuta – arvioi – paranna Kuka on asiakas? Mihin arvoihin, visioon ja missioon toimintani perustuu? Miten liiketoimintaa kehitetään? Siinäpä teemoja, eikä mitään ihan pieniä. Toissa viikolla vietin taas pari innostavaa päivää luontomatkailukoulutuksen parissa. Lähijakson teemana oli yrittäjyys luontomatkailualalla, ja aihetta päästiin käsittelemään […]
Miksi luonto voittaa kuntosalin 6-0?
”Tiedänhän mä, että pitäisi liikkua. Työmatkan varrellahan on se liikuntakeskus, niillä on halvat kuukausihinnat ja jotain uusia tuntejakin. Kyllä sieltä varmaan jotain löytyy mullekin. Aika moni kaverikin käy. Jos ostan vuosikortin, sitten tulee käytyä ja tehtyä edes jotain.” Älä enää turhaan huijaa itseäsi. Lue, miksi luontoliikunta pieksee kuntosalin ihan kevyesti! 1-0: Ei ikinä ruuhkaa Kaikki menevät treenaamaan heti […]
Bisnestä luonnosta – polulla luontomatkailun ammattilaiseksi
Suomi on tämän hetken kehutuimpia matkakohteita maailmalla. Muun muassa Lonely Planet, Rough Guides ja National Geographic nostavat Suomen tämän vuoden kärkikohteiden joukkoon. Tärkeimpiä syitä hehkutukseen on kotimaamme kaunis, monimuotoinen luonto ja sen tarjoamat elämykset. Suomen luonnossa on puhtautta, hiljaisuutta ja rauhaa, jota matkailijat etsivät ja arvostavat. Luontomatkailu on nousussa, ja alalla on paljon potentiaalia. Olen […]
Lapin talvisesongin opetuksia
Hei vaan! Näin sitä ollaan jälleen kotona Helsingissä. Ei sen puoleen että olisin tänne ihan hirveästi kaivannut, koska reissu pohjoiseen oli aivan huikea! Vietin kuusi viikkoa Lapin Safareiden jouluoppaana Pallaksella, tontturoolissa viihdyttäen brittiläisiä asiakkaita bussissa, safareilla, hotellilla ja monenlaisissa talvisissa aktiviteeteissa. Vuodenvaihteen jälkeen menin vielä pariksi viikoksi Suomen Ladun Kiilopään tunturikeskukseen opastamaan eri puolilta maailmaa saapuneita turisteja […]
Mistä syntyy onnistunut retki? Osa 3: Turvallisuus
Olen tänä syksynä päässyt omien ulkoilujen lisäksi vetämään muun muassa kahta Helsingin Ladun päiväretkeä pääkaupunkiseudulla. Mutta miten järjestetään onnistunut patikkaretki? Kirjoitin kolmiosaisen juttusarjan, jossa kerron retken suunnittelusta oppaan näkökulmasta. Näistä jutuista voit napata ideoita myös omille retkillesi. Juttusarjan ensimmäisessä osassa käsittelin retkikohteen valintaa, ja toisessa osassa retkielämyksiä. Juttujen retkillä kohteina olivat Nuuksion kansallispuiston länsiosa sekä Mustavuoren alue Itä-Helsingissä. Ensimmäisessä osassa […]
Mistä syntyy onnistunut retki? Osa 2: Retkielämykset
Olen tänä syksynä päässyt omien ulkoilujen lisäksi vetämään muun muassa kahta Helsingin Ladun päiväretkeä pääkaupunkiseudulla. Mutta miten järjestetään onnistunut patikkaretki? Kirjoitan kolmiosaisen juttusarjan, jossa kerron retken suunnittelusta oppaan näkökulmasta. Samat vinkit pätevät myös omatoimiretken suunnitteluun, nappaa siis ideat itsellesi mukaan. Näillä retkillä kohteina olivat Nuuksion kansallispuiston länsiosa sekä Mustavuoren alue Itä-Helsingissä. Ensimmäisessä osassa kerroin retkikohteen valinnasta. Tässä toisessa […]
Mistä syntyy onnistunut retki? Osa 1: Kohteen valinta
Olen tänä syksynä päässyt omien ulkoilujen lisäksi vetämään muun muassa kahta Helsingin Ladun päiväretkeä pääkaupunkiseudulla. Päästä on juuri oikea sana, sillä retkioppaana toimiminen ja positiivisten luontokokemusten tarjoaminen muillekin on ihan superkivaa! Mutta miten järjestetään onnistunut patikkaretki? Kirjoitan kolmiosaisen juttusarjan, jossa kerron retken suunnittelusta oppaan näkökulmasta. Samat asiat pätevät omatoimiretken suunnitteluun, joten tästä voi aloittelevakin retkeilijä napata […]
Vaellusopaskurssilla uutta oppimassa
Miksi Suomen Ladun opaskurssille? Olin jo useamman vuoden suunnitellut joskus osallistuvani Suomen Ladun vaellusopaskurssille. Viime talvena päätin, että nyt se tapahtuu. Olen aktiivisesti ohjannut luontoliikuntaa ja retkiä Helsingin Ladulla muutaman vuoden ajan, ja halusin vahvistusta opastaitoihini. Tottakai isossa osassa oli myös oman fyysisen ja henkisen kunnon testaaminen ja haastaminen, koska kurssia oli luonnehdittu vaativaksi. UKK-puistossa […]