Melkein epäonnistunut talviretki

Tarina lähes epäonnistuneesta, mutta lopulta hyvin menestyksekkäästä talviretkestä.

Päätin jo aikaa sitten, että tänä talvena vihdoin kokeilen yöpyä ulkona talvella. Tähän asti homma on jäänyt kiinni sekä varusteista että viitseliäisyydestä; talviretkeily vaatii lämpimämpiä ja tilaa vievempiä varusteita ja sitä, että ne kamat saa jollakin tapaa pakattua ja vietyä sinne metsään (ilman autoa). Nyt päätin, että talviretki laitetaan vihdoin tapahtumaan.

Seuraksi sain reissulle jo talviretkeilyä harrastaneen Kean, jonka kanssa tutustuimme viime syksynä. Kohteeksi puolestaan valikoitui Vaakkoin ulkoilualue ja Kämmenlammen laavu, koska sinne oli mahdollista päästä julkisilla Helsingistä ja paikka on tosi viehättävä. Rinkka ei paljon painanut, mutta tilanpuute meinasi tulla ongelmaksi. Mutta sitä vartenhan on kaikenlaisia remmejä.

Amatöörimoka heti alkuun

Alkumatka sujui upean kevätauringon saattelemana. Koukkasimme menomatkalla Helsingin Ladun jäsenten käytössä olevan Vaakkoin eräkämpän kautta. Kämpän pihassa ihmettelin, kun takkini oli selästä märkä. Kea oli sitä mieltä, että se ei näyttänyt pelkältä hieltä.

Syvällisempi tarkastelu paljasti, että toinen vesipullo oli vuotanut puolet sisuksistaan makuupussiini. Vähänkö noloa. Aivan aloittelijamainen moka. Toinen pussi oli onneksi kuiva, mutta yhdellä pussilla en tarkenisi nukkua ulkona.

Pieni vinkki sinulle, lukijani: älä pakkaa vesipulloa poikittain rinkkaan! 

Kuitenkin joku metsän jumala oli tällä kertaa puolellani, ja Vaakkoilta löytyi jonkun sinne jättämä ylimääräinen makuupussi, vieläpä ihan pätevän oloinen. Pienellä säädöllä, kuivapusseja ja jätesäkkiä lainaamalla onnistuin sullomaan molemmat pussit takaisin rinkkaan ja näytti siltä, että kyllähän tämä talviretki tästä lutviutuu.

Ilta-aurinkoa ihaillen patikoimme Kämmenlammen laavulle. Olimme tuoneet mukana kuivia puita, joista saatiin sytykkeet nuotioon.

Kun saa istuskella tuntikausia tulen loimussa kuutamolla, niin sitä ei kyllä voita mikään. En ala selittämään enempää, mene ja koe itse.

Tarkeneeko makuupussissa?

Kanapihvi-kasvisnyytti-nuotiobanaani-illallisen täyttämänä koteloiduin tuplamakuupussiini tuplamakuualustan päälle. Varmuudeksi puin päälle merinokerraston, merinobokserit, säärystimet, tuplavillasukat (joissa oli lämpöpussit lämmittämässä varpaita), trikoopaidan, lyhythihaisen villapaidan, buffin, pipon ja sormikkaat. Saatoin hieman ylireagoida, mutta pakkasta oli luvattu lähemmäs -10, ja olen palelevaa sorttia.

Oli muuten ihan mahtavaa nukahtaa tuijottaen tulen heijastuksia laavun katossa. Unta ei tarvinnut odotella.

Nukuin lämpimästi ja hyvin. Kylmä ei hohkannut selän alta, ennemmin tuli melkein kuuma! Aamulla heräsin tyytyväisenä lintujen lauluun ja auringon kajoon. Jo ennen kuin ehdin edes ulos makuupussista, bongasin ensimmäistä kertaa elämässäni käpylintupariskunnan. Oi miten hienoa!

Aurinko houkutti kulkijoita

Muut nukkuivat vielä kun kömmin tekemään nuotiota. Olimme kaukaa viisaasti tehneet sytykkeet valmiiksi jo illalla. Retkiseuran herättyä keiteltiin aamupuurot ja kahvit ja nautittiin maisemasta.

Upea sää houkutteli pian paikalle lintubongariseurueen paistelemaan makkaraa. Aamupäivää vilkastutti yllättäen myös noin viidentoista kääpiösnautserin seurue huoltajineen! Hyviin tapoihin kuuluu tehdä tilaa seuraaville, kaikki mahtuivat tauolle omalla vuorollaan.

Melkein epäonnistunut talviretki onnistui siis lopulta aivan loistavasti. Paluumatkalla hain jo kuivuneen makuupussini Vaakkoilta todeten kylläkin, että ensi kerralla ei kannata välttämättä luottaa yhtä hyvään tuuriin lainavarusteiden suhteen. Hyvän reissun tunnistaa myös siitä, että vuorokauteen ei huvittanut hetkeäkään selata nettiä, vaikka oltiin 4G-verkon alueella. Koska pääsee uudestaan?

---

Suunnitteletko vaellusta, mutta omissa suunnistustaidoissa olisi parantamisen varaa? Tule suunnistuskurssille, opi kartanlukua ja ota kompassin käyttö haltuun – lue lisää täältä!