Työssä jaksaminen on mitä ajankohtaisin aihe nykyisessä työelämässä. Neljännes työntekijöistä kokee työstressiä, ja työuupumus on myös hyvin yleinen sairauspoissaolojen syy. Kesälomien jälkeen ei mene kauaa, kun työprojektit tempaisevat mukaansa ja tuntuu, kuin ei lomaa olisi ollutkaan. Mutta miksi stressaannumme töissä?
Stressi johtuu yleensä tunteesta, että on kiire tehdä asioita ja aika ei riitä. Lääkärien mukaan ”stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät.”

Stressi voi olla myönteistä tai kielteistä – positiivista stressi on silloin, kun tekee jotain itselle mieluista, vaikka tekemistä on paljon. (Hyvin tuttua meille yrittäjille!) Negatiivista stressiä taas voi aiheuttaa kiire, tunne ettei hallitse töitään, liian kovat vaatimukset, ihmissuhdeongelmat, arvostuksen puute tai syyllisyys tekemättömistä töistä. Töissä on kuulemma nykyisin niin kiire, että ei ole aikaa edes pohtia, miten kiireestä pääsisi eroon!
Joku kuitenkin sanoi joskus: ”Toisaalta kiirettä ei ole edes olemassa – sehän on vain tulkinta resurssien ja velvollisuuksien välisestä tasapainosta.” (Mietipä tätä hetki.)
Työssä jaksaminen on itsestä(kin) kiinni
Työssä jaksamiseen vaikuttavat suuresti omat asenteet ja arvot. Kahden erilaisen meille tärkeän asian yhteensovittaminen voi olla stressin lähde. On tärkeää näyttää pomolle, että selviät vaativasta projektista. Saatat kuitenkin kokea, että tarvitsisit enemmän aikaa suunnitteluun kuin mitä aikataulu antaa myöten. Pidät itsenäisestä työnteosta, mutta joskus toivoisit kollegoilta tukea päätösten tekemiseen.
Samaan aikaan stressaat siitä, ettet ehdi viettää aikaa perheen kanssa. Illalla selvität pyykkivuorta tai hoidat höntsäfutisporukan vuotuiseen virkistyspäivään liittyvää sähköpostikirjeenvaihtoa myöhään yöhön sillä kustannuksella, että nukkumaanmeno viivästyy etkä saa riittävästi unta. Seuraavana päivänä väsyttää ja työhön, perheeseen tai itsestä huolehtimiseen on vaikea keskittyä. Kierre on valmis.
Työssä jaksaminen helpottuu, kun elämäsi ja arkesi on kokonaisuudessaan tasapainossa. On tärkeää ymmärtää, että voit itse vaikuttaa siihen, millaiseksi elämäsi muodostuu. Toki työnantaja vastaa työolosuhteista ja työterveyshuollosta. Sinulla on kuitenkin vastuu huolehtia itsestäsi, kukaan muu ei sitä tee. Mutta miten elämässä voi oppia tekemään mielekkäitä valintoja ja vahvistamaan omaa jaksamistaan?
Vahvista mielentaitoja – helpota arkeasi
Elämä keventyy mielentaitoja ja itsetuntemusta vahvistamalla. Kun opit tuntemaan itsesi, tunnistamaan arvosi ja huomioimaan tunteesi ja toimintatapasi paremmin, saat perspektiiviä asioihin ja hyvinvointia edistävien valintojen tekeminen helpottuu. Kun osaat keskittyä olennaisimpiin juttuihin, elämään tulee lisää väljyyttä ja vähemmän kiireen tuntua.

Mielentaidot ovat jokapäiväisiä itsetuntemuksen taitoja. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa omien sisäisten ajatusmallien, tekojen ja sanojen kanssa. On tärkeää tunnistaa omia ajatuksia, tunteita ja reaktioita. Mieli kulkee helposti tuttuja polkuja, emmekä enää huomaa miten ajatuksemme ja toimintatapamme vaikuttavat elämäämme. Toistuvatko työpäiväsikin aina samanlaisina, kiireisinä – deadlineja tavoitellen ja palaverista toiseen juosten?
Oman mielen liikkeitä voi oppia havainnoimaan ja sitä kautta on helpompi sopeutua joustavasti eri elämäntilanteisiin. Voimavarojen, vahvuuksien ja taitojen tunnistaminen ja kehittäminen on jatkuva prosessi, jolle voi olla tarvetta erityisesti haastavissa elämänvaiheissa. Kun huomaat, mikä sinulle on tärkeää, voit alkaa itse ohjailla elämääsi etkä mene enää muiden odotusten mukaan.
Itse olen vahvistanut mielentaitoharjoittelulla erityisesti toiveikkuuden ja riittävyyden tunteita, jotka hektisessä yrittäjyyden vuoristoradassa saattavat toisinaan olla kortilla. Harjoittelemalla olen pystynyt entistä paremmin toimimaan ja tekemään tavoitteitani edistäviä valintoja sen sijaan, että olisin jäänyt lamaantuneena murehtimaan huonosti menneitä asioita. Työssä jaksaminen olisi ollut paljon vaikeampaa ilman näitä taitoja.
Luonto on oiva paikka mielentaitojen harjoittamiseen
Luonto on erinomainen ympäristö oman itsensä kanssa seurusteluun. Luonto rauhoittaa ja rentouttaa sekä kehoa että mieltä antaen tilaa ajattelulle. Kiire hellittää ja huoliin saa etäisyyttä. Luonto houkuttelee havainnoimaan ympäristöä ja sitä kautta myös omaa itseä. Läsnä oleminen on helppoa, ja luonto selkeyttää omia ajatuksia ja tunteita.
Metsämieli-hyvinvointimenetelmän harjoitusten avulla voit tutkia oman mielen liikkeitä. Luonnossa voi myös suunnitella ja arvioida omaa elämäänsä helpommin eri perspektiivistä, kun ympärillä ei ole jokapäiväistä hälyä ja tohinaa.
Voit pysähtyä sinulle mieluiseen luontopaikkaan ja kysyä itseltäsi vaikkapa seuraavia kysymyksiä: *
- Mitkä ovat kolme tärkeintä tavoitetta työssäsi tällä hetkellä?
- Mitä muita tehtäviä tulee mieleen?
- Onko jotain asioita, jotka eivät ole enää niin tärkeitä ja joista voisit kenties luopua?
- Missä olet jo onnistunut ja missä olet riittävän hyvä?
- Mikä olisi kohtuullinen ja riittävä suoritus työssä tulevalla viikolla?
- Mistä tiedät että olet tehnyt parhaasi?
Kun työt ja arki kaatuvat päälle, lähde lähiluontoon. Jo vartin piipahdus metsä-, puisto- tai merimaisemassa antaa tervetulleen hengähdystauon arkeen. Hyvinvoinnin vahvistaminen onnistuu vaikka lounastauolla! Illalla tai viikonloppuna voit ottaa eväät reppuun ja nauttia luonnosta ajan kanssa. Eikä tarvitse mennä edes kauas, sillä meillähän on jokaisella ilmainen terapeutti alle kilometrin päässä kotoa.
Onko sinulla kollegoita, jotka hyötyisivät virkistävästä ja ajatuksia avaavasta Metsämieli-hyvinvointihetkestä? Ota yhteyttä, lähdetään yhdessä lähiluontoon voimaan paremmin!
*Mukailtu kirjasta Metsämieli – luonnollinen menetelmä mielentaitoihin (Sirpa Arvonen, Metsäkustannus 2014)