Karkasin mieheni kanssa minilomalle Kolille. Olin varannut kesäkuun alkupäivät jo talvella kalenterista Herajärven kierroksen kiertämistä varten. Reissun motiivina oli varuste- ja kuntotestaus heinäkuun pidempää vaellusta varten. Ja tietenkin maisemat.
Aivan käsittämättömän hienot kansallismaisemat.
Minivaelluksemme kesti kolme vuorokautta ja matkaa tuli Kolilta lähtien Herajärven ympäri noin 40 kilometriä. Pidemmästikin olisi voinut kävellä, mutta en halunnut ahnehtia. Edellisestä usean yön vaelluksesta täydellä varustuksella oli kuitenkin kulunut jo liian monta vuotta, ja reittiprofiili oli varsin vaativa jatkuvine nousuineen ja laskuineen.
Silti tuohon kolmen vuorokauden reissuun sai mahtumaan koko suomalaisen kesän ja kesämaiseman.
Järvimaisemia ja kukkivia niittyjä
Valtoimenaan kukkivat ahoniityt, jylhät kallioiset vaarat, niittyvillasuot, loputtomat vihreät kuusimetsät, sinisenä säihkyvät järvet. Silmien täydeltä upeaa suomalaista luontoa!
Mitä muuta enää voi kaivata? Lampaita? Niitäkin oli. Hyttysiä? Kyllä löytyi. Myös punaisia tupia (joita saa vuokrata), kauniisti harmaantuneita riukuaitoja ja kruununa retkeilijöiden käytössä oleva, vapaasti lämmitettävä sauna, jossa sai pestä hiet pois.
Lämpötilakin vaihteli neljän päivän aikana alle kymmenestä yli kahteenkymmeneen, säätila tuulesta ja sateesta aurinkoon. Vaeltaminen taitaa olla ainoa aktiviteetti, jossa viileästä kelistä nauttii enemmän kuin lämpimästä.
Savuntuoksuisena taivalsimme mäkiä ylös ja alas, nukuimme makeita unia kangaslaavussa (kun olimme sen ensin kevyesti manaillen opetelleet pystyttämään…) ja ihastelimme lähes kyllästymiseen asti vaaroilta avautuvia maisemia. Ei muuten ole vessatauoilla ikinä ollut yhtä hyvät näköalat!
Epäilyksiä ja niiden hälvenemistä
Totuuden nimissä täytyy myöntää, että ensimmäisen päivän hikoilu yhdistettynä hyttysarmeijaan ja toisen päivän vesisateessa kastuneet housut saivat hieman epäilemään omaa vaellusmotivaatiota… Pitäisikö sittenkin tehdä vain kevyitä päiväreissuja ja nukkua mukavasti mökissä?
No ei todellakaan! Kuten niin usein ennenkin, puolimatkan sauna ja laavussa tulen äärellä istuskelu pelastivat olotilan positiivisen puolelle. Kahdelle viimeiselle päivälle sää poutaantui, hyttyset katosivat ja tuuli jäähdytti hiet pois. Lauantain 15 kilometrin päivämatka maistuikin jo mukavalta Ryläyksen vaativasta noususta ja laskusta huolimatta. Sunnuntaina tuntui siltä, että miksi täältä pitää lähteä pois! Koskaan en ole vaellukselta tullut takaisin niin, etten olisi jo suunnittelemassa seuraavaa reissua.
Varustetestaus onnistui kaikin puolin, ja kuntokin tuli todettua kohtuullisen hyväksi. Rinkka oli kerrankin riittävän kevyt ja jalka nousi suht reippaasti sen mitä noissa maastoissa voi odottaa. Kävelysauvoista oli kyllä paljon iloa, ja etureisissä tunsi silti kävelleensä.
Loma tuntui päiviään pidemmältä, keho ja mieli virkistyivät luonnossa. Oli rentouttavaa olla muutama päivä ilman uutisia ja sosiaalista mediaa. Retkeilyrakkaus sai taas uutta sytykettä liekkeihin.
Jutun kuvat ovat halju yritys tallentaa upeita maisemia ja hetkiä, reissun yksityiskohdat ja tunnelmat säilyvät mielessä verrattomasti paremmin kuin ruudulla.
Haluaisitko oppia retkeilytaitoja? Tutustu Kuntovirkun retki- ja suunnistuskursseihin!