Vaellusopaskurssilla uutta oppimassa

Miksi Suomen Ladun opaskurssille?

Olin jo useamman vuoden suunnitellut joskus osallistuvani Suomen Ladun vaellusopaskurssille. Viime talvena päätin, että nyt se tapahtuu. Olen aktiivisesti ohjannut luontoliikuntaa ja retkiä Helsingin Ladulla muutaman vuoden ajan, ja halusin vahvistusta opastaitoihini. Tottakai isossa osassa oli myös oman fyysisen ja henkisen kunnon testaaminen ja haastaminen, koska kurssia oli luonnehdittu vaativaksi. UKK-puistossa kerran aiemmin vaeltaneena innostuin myös alueen luonnosta ja historiasta. Mikä olisikaan parempaa kuin retkeillä viikko kokeneessa porukassa, upeissa maisemissa uutta oppien?

Lisäoppia retkien ohjaamiseen

Olen aina liikkunut aktiivisesti luonnossa, tehnyt lukemattomia päiväretkiä, monenlaisia viikonloppuretkiä ja muutamia viikon mittaisia vaelluksia. Olen myös ohjannut retkiä muille, muutaman tunnin perheretkistä viikonlopun mittaisiin patikoihin, joissa on yövytty kämpässä. Minulla on liikunnanohjauskokemusta eri lajeista eri ikäisille, ja olen vetänyt myös perheiden retkeilykouluja. Ryhmän ohjaaminen oli siis paljolti tuttua, mutta ympäristö kurssilla vaativampi kuin aiemmin.

Haluan jatkuvasti kehittää omia taitoja ja osaamistani. Retkeilytaitojen oppimisessa kiehtoo niiden konkreettisuus, se miten ihminen selviää luonnossa haastavissakin olosuhteissa ja voi tehdä olostaan jopa kohtuullisen mukavaa. Haluan tarjota turvallisia ja mieleenpainuvia luontoelämyksiä kaiken ikäisille.

Kurssille valmistautuminen

Ilmoittaudun kurssille jo talvella, kun bongasin kurssitiedot Latu & Polku -lehdestä. Odottelin malttamattomasti kurssivahvistusta peläten, että kurssi saattaisi peruuntua osallistujien puutteessa (kuten edellisenä vuonna). Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan ennakkotehtävät pompsahtivat sähköpostiin toukokuussa. Niitäpä olikin ilahduttavan monipuolisesti, sattumalta myös itselleni läheisistä aiheista.

Kirjallisuutta olisi voinut lukea etukäteen sivukaupalla, mutta ajanpuutteen vuoksi tyydyin perehtymään Saariselän retkeilyoppaaseen, joka tarjosikin tiiviin mutta monipuolisen katsauksen alueen historiaan. Laajan eräretkeilyhistorian lisäksi Koilliskairassa – kuten aluetta usein nimitetään – on tehty savottatöitä, sodittu ja kaivettu kultaakin. Saamelaiset tietenkin ovat asuttaneet seutua jo pitkään.

En alkanut kuntoilla pelkästään kurssia varten, mutta liikuin tietoisesti aktiivisesti koko kevään ajan. Alkukesästä tein myös suunnitellusti lyhyen harjoitusvaelluksen Kolille, missä testasin varusteita ja kunnon kestävyyttä sillä menestyksellä, että kurssille menoa ei tarvinnut liikaa jännittää.

Kurssivaelluksen antia

Tapasimme kurssilaisten kanssa Kiilopäällä lauantaina. Tarkemmin yksityiskohtiin menemättä (jotta seuraavat eivät saisi liikaa vihjeitä!) kerrottakoon, että oppiminen alkoi saman tien ja ensimmäiset tehtävät saimme hoidettavaksi jo ennen maastoon lähtöä. Sunnuntaiaamuna starttasimme matkaan kohti tuntureita. Homma jatkui varsin intensiivisenä koko viikon vaelluksen ajan, eikä vapaata aikaa juuri jäänyt. Tämä toki vastaa tilannetta opastetuilla vaelluksilla, opashan ei ole vapaalla vaan töissä.

Reissu oli vaativa, kuten etukäteen varoiteltiin. Varusteita tuli kannettavaksi normaalia enemmän, mutta oma kunto kesti painavasta rinkasta huolimatta ilahduttavan hyvin, ja sain tästä luottoa tuleville retkille. Koko viikko oli myös todella hyvää suunnistusharjoittelua!

Ryhmäläiset olivat kokeneita retkeilijöitä, mutta siitä huolimatta eteen tuli kaikenlaisia pienempiä ja isompia pulmia. Näiden ratkominen oli oivallisen avartavaa ja antoi hyvää konkreettista kokemusta siitä, millaisia tilanteita ryhmän kanssa voi tulla eteen. Mokiakin tuli tehtyä, mutta tarkoitus olikin koetella omia rajojaan. Kantapään kautta oppii monesti parhaiten, ja kurssillahan ollaan nimenomaan oppimassa.

Omien perusretkeilytaitojen on hyvä olla hallussa, koska aivokapasiteetti menee kurssin uusien asioiden oppimiseen. Olin myös iloinen kokeneesta pakkiparistani, jolta sain pitkinä päivinä apua leirin pystytykseen ehkä enemmänkin kuin olisin ansainnut. Meillä oli muutenkin todella hauska kurssiporukka, jonka kanssa varmasti tavataan jatkossakin! Kouluttajat olivat myös erinomaisia ja opaskurssi on todella hyvin suunniteltu.

Varustekokemuksia ja ostoslistan täydennystä

Kuntotestauksen lisäksi tuli hyviä kokemuksia varusteista. Onnistuin optimoimaan suht hyvin, vaikka 55-litrainen rinkkani ei niellytkään sisäänsä kaikkea tarvittavaa, vaan jouduin kiinnittämään osan tavarasta ulkopuolelle. Kuivapusseista oli iloa, samoin ostamastani suuremmasta rinkan sadesuojasta.

Viime talvena hankkimani vaelluskengät ja uudet sukat toimivat erinomaisesti myös painavan rinkan kanssa vaativissa maastoissa. Huonona puolena vaatetuksessa oli toisten vaellushousujen hiostavuus, jatkossa tarvitsen siis kesävaellukselle kahdet ohuehkot housut, kun nyt oli vain yhdet. Merinovillakerrasto tuli tarpeeseen, ja silkkilakanaa käytin yhtenä viileänä yönä lisälämmikkeenä. Pipoa ja hansikkaita ei sentään tällä kertaa tarvinnut, ne saivat toimia tyynyn täytteenä.

Koska olin optimoinut vaatteiden määrän, kokeilin myös pyykkäämistä vaelluksella. Se toimikin hyvin saippuapalan ja kuivapussin avulla. Toki säiden suhteen oli myös tuuria, sateella vaatteita ei olisi välttämättä saanut kuivaksi. Pyykkinaru oli käytössä ensimmäistä kertaa, ja osoittautui erinomaiseksi välineeksi myös makuupussin ja vaatteiden päivittäiseen tuuletukseen.

Kurssille sain lainaksi todella tukevat teleskooppisauvat, ja tästä tulikin seuraava merkintä omalle hankintalistalleni. Olen aiemmin käyttänyt sauvakävelysauvoja, mutta kunnon retkeilysauvat ovat verrattomasti paremmat jokien ylityksissä ja kivikkoisissa rinteissä.

Ryhmässä vaeltamisen hauskoja puolia on, että kavereilta oppii kaikenmoisia pikku niksejä varusteisiin ja vaatetukseen liittyen. Kaikkia ei tähän hätään edes muista, mutta ne varmasti palautuvat mieleen seuraavilla retkillä. Ainakin sytykkeiden tekemiseen otin naapurilta esimerkkiä jatkoa varten.

Mitä opaskurssista jäi käteen?

Kurssin parasta antia oli kokonaisuus. Viikon telttavaellus vaativissa maastoissa antaa ja opettaa paljon. Parhaiten jäi mieleen suunnistaminen, sekä haasteiden että onnistumisten puolesta. Ryhmän ohjaamiseen tuli erinomaista oppia jo aiemman osaamisen päälle. Kurssin aikana käytiin läpi monenmoisia retkeilyn osa-alueita, joita varmasti tulee pureskeltua omalla ajalla ja muilla retkillä lisää tulevaisuudessa. Olen todella tyytyväinen kurssin antiin kaikin puolin, haastetaso oli itselleni juuri sopiva.

Koska tiesin, että kurssin käyneillä on mahdollisuus päästä oppaaksi Suomen Ladun Kiilopään tunturikeskukseen, kysyin jo etukäteen mahdollisuutta jäädä opasharjoitteluun suoraan kurssilta. Ilmeisesti taidoilleni oli sen verran kysyntää, että tämä onnistuikin. Vietin seuraavan viikon Summer Camp -perheleirin ohjelmassa ja järjestelyissä avustaen. Teimme muun muassa yön yli retken Luulammelle, veistimme kaarnaveneitä ja pidimme tunturipurouintikisat. Puuhaa oli paljon, mutta porukka oli tosi mukavaa ja homma mielekästä. Palaan toivottavasti Kiilopäälle jatkossakin!

Lopuksi se tärkein: lähtisinkö nyt vetämään vaellusta muille? Päivä- ja viikonloppuretkiä varmasti, ja suuremmalla varmuudella kuin ennen. Kenties myös lyhyempiä vaelluksia polkuihin ja tupiin tukeutuen, luotettavan opasparin kanssa. Täysimittaisen, poluttomaan maastoon suuntautuvan telttavaelluksen opastaminen vaatii itseltäni vielä hieman lisäharjoitusta. Kuitenkin kurssi antoi uusia näkökulmia myös omaan retkeilyyn, ja monia uudempia juttuja voi harjoitella ensin omatoimiretkillä. Tässäkin lajissa on mahtavaa, että koskaan ei ole valmis! 

Suomen Ladun vaellusopaskoulutukseen kuuluu kesäkurssin lisäksi talvella suoritettava jatkokurssi. Jos vaeltaminen on sinulle uutta, voit ensin opetella perustaitoja retkeilykurssilla. Lisätietoa Suomen Ladun retkeily- ja vaelluskursseista.